Pikku Pietarin piha

 

Eliisa-teatteri esitti kesällä 2012 Amurin työläismuseokorttelissa Aapelin eli Simo Puupposen vuonna 1958 ilmestyneeseen romaaniin perustuvan näytelmän Pikku Pietarin piha ja uusintana kesällä 2013.

 

Pikku Pietarin piha kertoo puutalopihapiirin värikkäästä elämästä. Pietari on juuri menettänyt äitinsä ja käy äidin kaipuussaan keskusteluja Jumalan kanssa. Pietarin isä, torikauppias Jormalainen, tuo perheeseen uuden tomeran äitipuolen Karoliinan, joka on ””aika hyvä ihmiseksi”. Karoliina järjestelee pihan asioita mutta piankin hänkin lähtee pois ja Pietari menettää toistamiseen äidin. Mutta silloin Pietari on jo kasvanut vahvaksi.

 

Pihapiirissä elävät myös talonmies Harakan, kauppiasrouva Vetterantin ja kelloseppämestarin perheet ja romukauppias Palkeinen. Lapsilla riittää puuhaa ja aikuiset tietävät toistensa asiat. Nuori romanssi kukkii ja päästään viettämään kihlajaisia.

 

Näytelmän on Aapelin tekstin pohjalta sovittanut ja ohjaa Jorma Kairimo. Jumalan roolissa nähdään lukuisista teatteri-, elokuva- ja TV-rooleista tuttu Ahti Jokinen.

 

Pikku Pietarin piha